Luonnossa kotonaan

Rakkaus luontoon syntyi jo pienenä ja siitä olen vanhemmillemme paljon velkaa. He eivät tuntuneet ajattelevan, että lasten kanssa liikkuminen olisi haastavaa ja vaivalloista. Vanhempamme kuskasivat meitä lähelle ja vähän kauemmaskin ihmettelemään Suomen luonnon kauneutta. Saimme tonkia maata ja tutkia ötököitä, kiivetä puihin ja viipottaa pitkin lähimetsiä ihan rauhassa.

Lapin vaellukset olivat ihan parhaita ja muistan vieläkin tuulen viiman kasvoillani, kun juoksin viiden vanhana alas tunturin rinnettä. Jos askel meinasi painaa, lauloimme kuorossa: "Hurraa me nuoret meripoijat, meillä ilo ompi aina, eikä suru mieltä paina...". Laulua on laulettu satoja kertoja lapsuuden reissuillamme. Ilmoille kajahti myös usein: "Tässä tulee hirmuinen rölli..". Jos laulu ei auttanut tarpeeksi, otimme käyttöön etunamukkaat (helposti saatavilla olevat naposteltavat) ja taas matka jatkui kohti seuraavaa tunturia.

Jossain vaiheessa vanhempiamme huoletti saammeko yliannostuksen luonnossa liikkumiseen ja lopetamme aikuisena koko touhun. Huoli oli turha ja side luontoon oli muodostunut jo niin vahvaksi, ettei mikään elämänvaihe saanut hiljennettyä luonnon kutsua.

Lopulta myös ymmärsin, että haluan luonnosta itselleni ammatin. Viisi vuotta sitten opiskelin erä- ja luonto-oppaaksi. Haaveenani ja tarkoituksenani on mahdollistaa nyt muille näitä antoisia ja elämyksellisiä hetkiä Suomen luonnossa. Tervetuloa mukaan seikkailuun!

#rakkausluontoon #Lapinvaellukset #eräjaluontoopas #vaeltaminenlastenkanssa