Kun rinkka nousee selkään
Vapauden kaipuuta se varmaan on, kun veri vetää aina uudestaan kohti erämaata. Se tunne, kun valmistelujen ja matkaamisen jälkeen saa nostaa sen noin 20kg:n rinkan selkäänsä ja parhaimmassa tapauksessa edessä siintää poluton erämaa.
Mukaan lähtevien varusteiden lista on muotoutunut vuosien varrella itselle sopivaksi setiksi ja variaatioita syntyy lähinnä ruuan osalta. Koin suuren ahaa-elämyksen eräopaskoulutuksen aikana, kun kouluttajamme esitteli kuivaamiaan retkiruokia ja löysin Raija Hentmanin Herkutellen luonnossa -kirjan. Rinkan kokonaispaino pieneni ja uusien makuelämysten määrä kasvoi. Kirjoitan vaikka myöhemmin tästä lisää.
Rinkassa kulkee mukana niin makuuhuone, vaatehuone kuin keittiökin. Lisäksi tietenkin tarvittavat ensiaputarvikkeet ja muut varusteet. On niin hienoa, kun kaikki välttämätön on koko ajan käden ulottuvilla.
Huomaan siis monesti ajattelevani rinkkaa kotinani. Rinkka antaa kaipaamani mahdollisuuden seurata tunturituulia ja taivaltaa minne nenä näyttää. Koen suurta vapauden tunnetta, kun teltasta noustessa ei tarvitse olla kuin vasta hahmotelma kyseisen päivän reitistä eikä aikataululla ole merkitystä. Rinkkataukoja voi pitää pienellä ryhmällä liikuttaessa ihan fiilispohjalta, valokuvaamiseen ja ympäristön ihastelemiseen on aikaa ja päivänokosetkin ovat sallittuja. Saan paremmat kiksit tällaisesta etenemistyylistä kuin kilometrien metsästyksestä.
En koe rinkkaa enää nykyään taakkana vaan mahdollisuutena omiin polkuihin. Aaro Hellaakoski kirjoitti: ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.” Rinkan kanssa kulkiessa umpihangen tilalle voi vaihtaa poluttoman erämaan. Ei tarvitse kulkea muiden polkuja vaan saa etsiä juuri sen itselle sopivan reitin.
Ja kyllähän se rinkka saattaa välillä painaa tunturin kylkeä kavutessa, mutta se kannattaa ottaa vaan hyvänä pakara- ja reisitreeninä. :)
